maanantai 8. syyskuuta 2014

just a couple days, that's all we need

hei taas.
ajattelin tälläkertaa tulla jaarittelemaan teille kuluneesta viikonlopusta. mun osalta viikon-
loppu oli ihan mahtava. perjantaina mä ajattelin olla kokopäivän vaan kotona, syödä karkkii
ja tällästä perus perjantai shittiä, mutta sitten kuitenkin tuli jonkinmoinen inspiraation puuska,
ja päätin pyytää eevaa mun kanssa valokuvaamaan ja muuten vaan rälläämään pihalle. melko-
sesti tuli käveltyä, ja myöhäsellä tuli jo melko kylmä, mutta ei se haitannut. meillä oli ihan 
super hauskaa, pitkästä aikaa. tuntu siltä että aika olis pysähtynyt, ja oltaiskin oltu keskellä 
viilenevää kesäkuu iltaa. lana del rey ja paramore soi meillä muutamaan otteeseen, kunnes 
puhelimen akku loppu, aivan liian aikasin tosin. muutamia tällä julkaistavia kuvia mä sain 
otettua puhelimella, kameran kuvat kun on enemmän niitä nukkepainotteisia. 





lauantai oli taasen ihan omalaatuinen päivä. juho tuli pitkästä aikaa loviisaan,
joten hengasin koko päivän juhon ja senjan kanssa. ekaks me haettiin pummikolaa
k-marketista, ja sitte safkaa hesestä. tosin jokasen meistä ravitseva ruoka oli
vain tyyliin minikana hampurilainen tai sipulirenkaat. köyhiä nuoria kun me ollaan haha
kun oltiin safkattu puistossa, päätettiin että halutaan jäätelöä, tosin, meillä ei ollut
kun enään max. 1 euro rahaa. ratkaisuhan löytyy tyhjistä pulloista, mistäs
muustakaan. nätisti alettiin noukkia sitten tyhjiä tölkkejä ja pulloja koko loviisan alueelta.
yhtään liioittelematta me varmaan käveltiin liki 8kilometriä koko päivän aikana, niin
monesti me kierrettiin samat paikat ja tallattiin kaupunginlaidalta toiselle.
loppujen lopuksi saatiin tölkeillä ja pulloilla kasaan 9euroa joilla ostettiin siwasta jäätelöä,
suklaata ja limskaa. lauantailta mulla ei oikeen ole mitään kuunneltua musiikkia joka
 olis jäänyt mieleen, eikä valitettavasti kuviakaan, koska juho ei antanut niitä julkasta (murr).
sunnuntain vietin kotona ja katsoin orange is the new blackia. on muuten ihan mahtava
sarja, just saying. ens viikonlopullekkin mulla on jo ihan sika hyvät suunnitelmat.
ahh perjantai, tule jo nopeaan  onneks viikot menee nykyään tosi nopeasti, ja mun
lukujärjestyskin on ihan jees. eikä enään kauaa siihenkään että jakso vaihtuu! yayy!
p.s. enään kakstoista päivää niin tää tyty makoilee alanyan rannoilla 

2 kommenttia:

  1. no niitä pulloja ja tölkkejä löyty tosiaan aika paljon XD ja kun saatiin sellanen iso jätesäkillinen tölkkejä yhiltä miehiltä :---D mutta kiitos paljon :3

    VastaaPoista
  2. ooh oli varmaan hauskaa! :3
    mäkin haluun tänne pullosäkkejä antamia ukkoja

    VastaaPoista